Itellan vuosi 2012

 

Yhteiskunnallinen vastuu

Lähes 400 vuoden ajan tehtävänämme on ollut huolehtia asiakkaidemme tieto- ja tuotevirroista. Suomessa tärkeä perustehtävämme on tarjota ensiluokkaisia postipalveluita kaikille koko maassa. Palvelemme kuluttaja-asiakkaitamme Posti-nimellä. Kilpailuetunamme ovat vahva brändi ja ensiluokkainen asiakaspalvelu.

Postitoimipisteiden sijaintia koskeva asetus valmistui maaliskuussa, mikä oli meidän kannaltamme hyvä asia. Asetus katsoo postiverkostoa laajana kokonaisuutena, niin että pystymme hyödyntämään erilaisia palvelumuotoja. Asetus mahdollistaa sen, että kykenemme pitämään kaikkein käytetyimmät palvelut mahdollisimman lähellä asiakkaita niin, että kustannusrasitus ei ole kohtuuton.

Asetuksen mukaan postin lähin toimipiste tai palvelupiste saa olla korkeintaan kolmen kilometrin päässä valtaosalla eli vähintään 82 prosentilla palvelujen käyttäjistä. Asiointimatkojen pysymistä kohtuullisina edistetään sillä, että korkeintaan kolmella prosentilla matka saa olla yli kymmenen kilometriä vakinaisesta asunnosta. Asetus liittyy kesäkuun 2011 alussa voimaan tulleeseen postilakiin, jolla turvataan postipalvelujen säilyminen lähipalveluina.

Postinjakelun yksikkökustannukset taajamatyypin mukaan

Tarjoamme postipalvelut kaikkialla Suomessa

Huolehdimme toimilupamme ja postilain mukaisesti siitä, että yleispalveluun kuuluvat kirje- ja pakettipalvelut ovat kaikkien saatavilla. Yleispalveluvelvoitteen mukaisena toimialueena on koko Suomi pois lukien Ahvenanmaa. Yleispalveluvelvoitteen toteutumista valvoo Viestintävirasto.

Meillä on ainoana toimijana Suomessa koko maan kattava viisipäiväinen jakelupalvelu. Palvelun piirissä ovat Suomen kaikki 5,4 miljoonaa kuluttajaa ja 250 000 yritystä ja yhteisöä. Myymäläverkostomme nojaa vahvasti kumppaneihimme – postiyrittäjiin. Noin 90 prosenttia posteista on paikallisten yritysten yhteydessä, kuten kioskeissa tai elintarvikekaupoissa.

Netposti on Postin tarjoama maksuton sähköinen asiointipalvelu kaikille yli 15-vuotiaille suomalaisille. Sen kautta kuluttajat voivat turvallisesti vastaanottaa yritysten ja yhteisöjen heille osoittamia e-kirjeitä. Ne voivat olla laskuja, palkkalaskelmia, viranomaistiedotteita ja muita tärkeitä viestejä, jotka kuluttaja saisi muutoin paperimuodossa kotiosoitteeseen. Myös pienyritykset ja -yhteisöt voivat rekisteröityä Netpostin käyttäjiksi.

Kuluttajalaskujen määrä Suomessa 1991-2012

Tarjoamme tietoa ja elämyksiä Postimuseossa

Postimuseomme esittää, tutkii ja tallentaa suomalaista kulttuuriperintöä ja ajankuvaa postihistorian kautta. Museon kokoelmissa on noin 5 000 esinettä, yli 7 miljoonaa postimerkkiä, lähes 400 000 valokuvaa sekä julisteita, postikortteja ja videofilmejä.

Vuonna 1926 perustettu Postimuseo kuuluu Suomen vanhimpiin erikoismuseoihin. Museossamme on myös julkinen erikoiskirjakokoelma, joka keskittyy filateliaan ja postihistoriaan. Museolla on näyttely myös internetissä osoitteessa www.posti.fi/postimuseo. Helsingin pääpostitalossa vuosina 1995–2012 toiminut Postimuseo avaa ovensa Tampereella museokeskus Vapriikissa vuonna 2014.

Postimerkki kertoo suomalaisuudesta kansainvälisyyden keskellä

Postimerkki on oman aikansa peili. Postimerkit kertovat kunkin vuoden merkittävistä tapahtumista, ajan ilmiöistä ja tänä päivänä kasvavassa määrin kansainvälisestä yhteistyöstä. Miljoonissa kirjeissä ja korteissa ne luovat ja levittävät Suomi-kuvaa ympäri maailman. Postimerkkien hyvän saatavuuden takaavat 3 500 jälleenmyyjää ja verkkokauppamme.

Suomalainen vuoden 2011 ystävänpäivämerkki voitti heinäkuussa ensimmäisen palkinnon kansainvälisessä postimerkkitaiteen kilpailussa, joka järjestetään vuosittain Asiagossa Italiassa. Kuvittaja Janne Harjun suunnittelema Ystävyyden oksalla -pienoisarkki palkittiin kilpailun parhaana matkailu-sarjassa.