Itellan vuosi 2012

 

Itella Logistiikka

Tuemme ja kehitämme asiakasyritystemme liiketoimintaa tarjoamalla palvelulogistiikan ratkaisuja auto-, meri- ja lentokuljetuksiin sekä varastointiin ja sopimuslogistiikkaan. Tarjoamme logistiikkaratkaisuja kahdeksassa maassa, Pohjois-Euroopassa ja Venäjällä. Yhteistyökumppaneidemme kautta tarjoamme palveluita maailmanlaajuisesti.

Solmimme VR-Yhtymän kanssa toukokuussa aiesopimuksen liiketoimintakaupasta, jolla Itella Logistiikka ostaa VR Transpointin kappaletavaralogistiikan liiketoiminnan Suomessa. Kauppakirja allekirjoitettiin heinäkuussa ja kauppa toteutui lokakuun alussa, jolloin sekä VR Transpointin kappaletavaralogistiikka että PT Logistiikka Oy siirtyivät osaksi Itellaa.

Liiketoimintakauppa kasvatti liikevaihtoamme noin 130 miljoonalla eurolla, ja meille siirtyi VR:ltä reilut 800 työntekijää. Toimintojen yhdistämisen tavoitteena oli poistaa toiminnan päällekkäisyyksiä. Kaupan jälkeen pystymme tarjoamaan entistä kattavammat ja kustannustehokkaammat logistiikkapalvelut, ja meillä on Suomen kappaletavaralogistiikkamarkkinoilla entistä vahvempi markkina-asema. Kauppa mahdollistaa liiketoiminta-alustan rakentamisen toimialakonsolidaation pohjaksi.

Kotimaan rahtivolyymit 2012

Suurin investointimme oli Orimattilan Pennalassa sijaitseva uusi 77 000 neliön logistiikkakeskus, joka nousi harjakorkeuteen toukokuussa. Yli 500 metriä pitkä ja 120 metriä leveä logistiikkakeskus vastaa kooltaan 10 jalkapallokenttää. Pennala 2:n avajaisia vietettiin tammikuun 2013 alussa. Kiinteistö valmistuu kokonaisuudessaan kesällä 2013, jolloin Pennalassa on asiakkaidemme käytössä tilaa kaikkiaan yli 100 000 neliömetriä.

Huomioimme toimintamme ympäristövaikutukset

Tarjoamme asiakkaillemme parasta laatua ja samalla otamme huomioon toimintamme ympäristövaikutukset. Laajensimme alkuvuodesta ISO 9001 -laatujärjestelmän ja ISO 14001 -ympäristöjärjestelmän uusiin toimipisteisiin kolmessa maassa. Venäjällä meille myönnettin ensimmäinen ympäristösertifiointi. Kaikkiaan Itella Logistiikan laatu- ja ympäristösertifikaatit kattavat yli 30 toimipistettä seitsemässä toimintamaassa: Latvia, Liettua, Norja, Suomi, Tanska, Venäjä ja Viro.

Suomen suurimpana kuljetus- ja jakeluyrityksenä meillä on merkittävä rooli ympäristöystävällisen kuljetustoiminnan kehittäjänä. Jakelu- ja kuljetuskalustoomme kuuluu yli 4 000 ajoneuvoa. Otimme lokakuussa ensimmäisten suomalaisyritysten joukossa käyttöön uuden sukupolven sähköpakettiautoja. Ensimmäiset tehdasvalmisteiset Mercedes-Benz Vito E-CELL -sähköpakettiautot ovat käytössä hiljaisia eikä niistä synny lainkaan hiilidioksidipäästöjä.

Keskitetty varastonhallintajärjestelmä ja tehokkaammat
kappaletavarakuljetukset

Käynnistimme vuoden alussa uudistuksen, jonka myötä yhdistämme varastonhallintajärjestelmät. Uudistuksen taustalla on halu palvella asiakkaitamme mahdollisimman laadukkaasti. Alan johtava järjestelmä otetaan käyttöön Suomen varastoissamme kahden seuraavan vuoden aikana.

Aloitimme kesällä tiheämmät aikataulutetut kappaletavarakuljetukset Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan, Viron, Latvian ja Liettuan sekä Saksan, Benelux-maiden ja Italian välillä. Uudistuksen myötä tarjoamme viikossa useampia lähtöpäiviä sekä tuonnissa että viennissä. Tavaran kuljetusaika on ovelta ovelle -toimituksissa 3–4 vuorokautta etäisyydestä riippuen. Jakelu toimitusosoitteeseen tapahtuu nopeasti, sillä terminaaliverkostomme mahdollistaa tavaroiden purkamisen ja lastauksen myös viikonloppuisin.

Tehostimme vuoden aikana toimintaamme eri toimipisteissä. Uudelleenjärjestelyt Ruotsissa ja Tanskassa johtivat 44 henkilön vähennykseen. VR Transpoint -kauppa synnytti organisaatiossa päällekkäisyyttä, jonka seurauksena jouduimme käynnistämään yhteistoimintaneuvottelut hallinnollisten töiden ja tukitoimien tehostamiseksi. Suomessa yhteistoimintamenettelyt johtivat 24 vakinaisen henkilön töiden loppumiseen.

Avainluvut 2012

  • Liikevaihto 781,5 milj. euroa
  • Oikaistu liiketulos* -12,0 milj. euroa
  • Liiketulos -9,5 milj. euroa
  • Henkilöstö 7 391 (31.12.2012)

*) oikaistu = ilman kertaluonteisia eriä

Palvelut

  • Kansainvälinen auto-, lento- ja merirahti sekä tullaus ja huolinta
  • Kotimaan rahti
  • Varastopalvelut
  • Logistiikan tietojärjestelmät

Toimintamaat

  • Latvia
  • Liettua
  • Norja
  • Ruotsi
  • Suomi
  • Tanska
  • Venäjä
  • Viro

Visio

Alueellinen palvelulogistiikan huipputoimija.

Missio

Tuotamme logistiikalla lisäarvoa asiakkaille, henkilöstölle ja omistajalle.

Tunnuslukuja

  • 45 palveluvarastoa
  • Varastojen pinta-ala yhteensä lähes miljoona neliötä
  • Kansainvälisten rahtilähetysten määrä 780 000 kpl


Liikevaihto

 

Palveluvarastojen pinta-ala

 

Kansainväliset rahtilähetykset